Yes. Couple of months has passed and I haven't still taken a tattoo as I promised if I will battle through an Ironman. As of now, I am not so sure about this.
What I am sure about is that I will change the language from English to Finnish. Ja sillä keinoin ehkä saan intoa kirjoittamiseen.
Into harjoitteluun paukahti uusiin sfääreihin viikonloppuna. Nillittämisen keskeltä pärähdimme keskellä Turkua järjestettyyn triathlonleirille, Turku Triathlon Weekendin Training Campille.
En ollut aluksi niin innossani ylimääräisestä viikonloppuohjelmasta rutiinien vanki kun olen, mutta kah, olinpahan väärässä jälleen kerran. Ennakkoluulojen romuttaminen on yleensä parasta, sillä silloinhan on jo haastanut itsensä johonkin. Noh, leirillä oli tarjolla jokaista lajia rennolla otteella ja vähän päälle. Kuudenkymmenen lajin parissa hääräävän tai hääräystä aloittelevan luo oli saapunut Euroopan kärkikastiin lukeutuva Timo Bracht, jonka meriittilista tekee häijyä vaikka sitä lukisi ilman laseja. Viime suvena muiden lipoessa bratwurstia ja rullatessa vaahtoja tuopeistaan, triatleetti Bracht taivalsi kohti alle kahdeksan tunnin suoritusta Rothin legendaarisessa täyden matkan kisassa. Hän kanssaan paikallaolijoita kokemuksillaan ja vinkeillään sivistivät Vermontin lahja suomalaiselle triathlonille Darby Thomas, lukkopolvietureisevä Belgian teitä ja veloja ammatikseen pyörittävä Mika Simola, monta vuotta puolimaratonin SE:tä hallinnut Pasi Mattila, muut tasosta huolimatta pinnallapitävä maajoukkuevalmentaja Antti Kauhanen ja tasapainoa huokuva Hanna Kiviharju. Tämä hersyvä kakku oli koristeltu Brachtia aiemmin useasti löylyttäneellä Mika Luodolla. Mikan suoritukset triatlonin saralla hakevat vertaistaan, mutta hän ei hirveästi asiasta ääntele. Nyt kuitenkin porukalle selvisi, että Luoto on kova. Hän se kestää meren loiskeetkin.
A I V A N mahtavaa.
Vaikka osan kanssa olen matkannut jo useammankin vuoden, tajusin vasta lauantaina kuinka upea tilaisuus meillä olikaan käsillä. Kukin valmentajista oli taivuttanut kokemuksena muutamaan kattavaan tarinaan ja ohjeeseen, jotka tukivat hienosti toisiaan. Olisipa kuullut osan vinkeistä vuonna 1999 kun aloitin tasaisen, nykytilaan johtaneen alamäkeni.
Leiri oli uinnin osalta itselleni vaativa (4300m, jossa osana oli 22x100m), mutta pyörän ja juoksun osalta tapahtuma oli helpohko. Lopputulos oli kokonaisuudessaan miellyttävä, vähän niin kuin mieto paprikamajoneesi makkaraperunoiden koristeena. Äijäidentiteetille, ihan pienellekin, rankalta ja osittain kivuliaaltakin kuulostanut lauantain Yin-jooga ja sunnuntain foam roller/pilates-sessio käänsivät vuosina 1992 ja 2008 luodut vahvat ennakko-oletukseni kaakkoon. Tai siis pois päältä. Ne tekivät kipeää kyllä, mutta sillä tavalla oikeasti. Ensimmäisen kerran meinasin nukahtaa kiristävän venytysliikkeen aikana. Kierolla tavalla nautin venyttelystä, mitä ei ole mahtunut kertaakaan 28 vuoteen, joiden parissa olen kestävyysurheillut. Leirin ohjelma ja tekeminen olivat rentoja ja saivat vähän jumissa olleet paikat ja paljon jumissa olleet ajatukset liikkeelle. Ihan ässä tulos. Taidanpa tästä nousta työpöydän ääreltä ja astella vähän. Laitan vähän hymyä siihen tykö.
Leiristä on muutamia kuvia täällä.
Mutta mikä on parasta: uusia leirejä on tarjolla keväällä.
No comments:
Post a Comment