Sydämeni äärelle minut saattoi Luodon Malja. Nykyään kun tapana on oikaista syy-seuraus -suhteiden päättelyissä ja joukko-opissa sen enempää asioita järkeilemättä, voin väittää näin, vaikka väite ei olisikaan totta. Kauden päättäjäisissä sanattomaksi minut teki hetki, jona vastaanotin tämän arvokkaan kiertopalkinnon. Suuri kiitos siitä!
Maljan vastaanotettuani olen keskittynyt sairastelemaan. Samalla ennen päättäjäisiä alkanut kunnon tiriseminen tyrehtyi kuin rasvapalo kankaalla. Sen perään olen kuntoillut kipeänä pari-kolme viikkoa. Iltapäivisin olen saavuttanut kylmähorkan ja silti todennut, että käyn juoksemaan/uimaan. Kävin muun muassa romahtamassa rogaining-kisassa Raisiossa ja selvisin hädin tuskin kotiin vetämästäni spinning-treenistä. Omaniin suuntautuneella työmatkalla kävin pakolla juoksemassa, että sain eksoottisen merkinnän Stravaan. Motivaatio on siis kohdillaan. Eivät nämä kuitenkaan ole kummoisiakaan saavutuksia, mutta ne kannustivat käymään lääkärillä. Sinne jaksoin eilen ja palasin kotiin häntä koipien välissä - lepäämään käski. Ja astmalääkkeilemään. Mitä norjalaiset edellä, sitä tässä perässä.
Ehkä nyt sanoakseni jotain positiivista niin kehun olevani ennätysmies: Minua ei ole vielä koskaan ollut näin paljon. Nostan sille huulirasvaa ja suklaapirtelön.
Kissa-asiat kuulemma vieläkin lämmittävät mieltä pahoja korppeja enemmän. Tässä kuva kissasta, joka läpikulki meillä vuonna 2008 Marylandissä. Luulen, että sen nimi ei ollut Urpo eikä Kettu Koljander.
