Kun kurkussa on siili

Tapaa tuo pää hajanaisine sisältöineen mennä vinoon aina kun tulen kipeäksi. Aiemmin on käynyt pahemmin kun ihan mykäksi on mennyt koko olemus. Pahimpia ovat olleet lukuisat hetket, jolloin oli muuta haastetta kuin flunssa. Pitkään jatkuva rasitusvamma on ollut kaikille rasite. Nykyään sentään puhun, joskin välillä olisi parempi etten. 

Nyt kurkkuuni sijoittui siili. Se haastoi nielemisessä ja siksi en päivitä mitään urheilusta. Normaalisti sairastuessani menetän rasitusastman myötä muutamia prosentteja hengityskapasiteetistani pidemmäksi aikaa ja se kyllä pännii. Oikein hermoja raastaa. No se niistä jutuista. Siilin nieltyäni silitin sitä vastakarvaan monta päivää. Kyllä sekin otti päähän. Siksi olisi ollut hyvä olla välillä vähän hiljaa, koska hermot pinkeytyivät.

Kanavoin liikunnon harjoittamiseen käytössä olevan energian someraivoon, mutta sellaisen grogilasin kokoiseen myrskyämiseen vain. Joku geenihäiriö tämä kuitenkin on, kun näin käy ja siitä vain psykologit nyt asialle tutkimaan, että pääteekö flunssan, kurkkukivun tai ihan vain miesflunssan ja someraivon välillä positiivinen yhteys. Se olisikin ainoa positiivinen asia someraivosta. Ehkä monella someraivoajalla onkin vain kipeä kurkku, eivätkä oikeasti ole sitä miltä mitä ovat. Ilman kurkkukipua eivät yhtään kummeksuisi hermeneuttisen kuplansa ulkopuolella olevia ja olevien tekemisiä ja ajatuksia. Niin, mahtaako olla noin.

Koska poden nyt huonoa omatuntoa, on aika katsahtaa viikon päähän ja koota otteita someraivoamisestani, jolla olen yhtä keskustelua sättinyt. Niitä muiden kommentteja en tähän nosta, koska ei ole tämä niiden paikka ja koska tämä blogi on minä, minä, minä, minä. Ja valtaosaan kommentteja ei tullut mitään sanomista.

Kun muut keskusteltivat kesän kisoista, minun oli ängettävä mukaan kysymällä täysin asian ohi:
- Mitä jos olis taas kerran kipeä?

Siihen sain kaipaamani huomiota. Aika eteni päivällä ja kurkku oli kipeä 38C kuumeen kera. Olin kotona, muut töissä, ja tietenkin häiritsin heitä opastamalla, että:
- Sen verran kipulääkettä pitää syödä, että voi mättää karkkia. Siis kun on kurkkukipu.
Tähän vastattiin:
- Eli oletko menossa juoksemaan tänään?
Tämä tietenkin antoi mahdollisuuden revitellä:
- En. 2001 juoksin Kalevan Kisojen 10000m:ä kuumeessa. Menin 3km ja sitten kotiin. Se riitti.
Sitten jatkoin, että:
- Triathlonistien pitäisi ottaa mallia hiihtäjien laseista.

Viikon taivuttua sen lopuksi jatkoin nillittämistä:
- Kirjaan tähän nyt salaisuuden: Formulat ovat perseestä.

Tähän vastattiin kertomalla, että treenaaminen väsyttää. En tietenkään ymmärrä, vaan raivosin:
-  Sulla on vaan uudistettu down force ja ferrarinpunasi ei ole riittävän ferrarinpunainen. Siksi ei kulje.

Meni hetki ja tungin viestiini pizzanpala- ja hampurilais-emojit. Aivan syyttä. Sitten päätin käydä saunassa ja pihalla lunta hakemassa. Matkalla putosi pyyhe ja tapahtunutta piti tietenkin jakaa asiasta täysin kiinnostumattomille:
- Kävi tos silleen, että vähän vahingossa näytin pippeliä pihalla. Omistan sen hetken kaikille dopinghörhöille ja pöytäkirjaan merkittäköön, että viuhahdus oli pyyhkeen syy.

En sitten hallinnut muutakaan teknologiaa, koska keskusteluhistoriasta löytyi seuraava merkintä:
- Otin muuten äsken vahingossa ja ihan kokeilumielessä naapurin telkkarin haltuun Bluetoothilla. On vissiin laitonta se.

MM-hiihtojen miesten parikisan harmillisen kolarin kuittasin toteamalla epäurheilijamaisesti ja ilkeästi:
- Eponaukku olisi auttanut. (Just nyt kadun tätä ilmaisua)
- Twitterissä kävin. Ei olisi kannattanut. Muutoin f-lajeille, kuten formulat, fääkiekko ja fälibandy, elämäänsä jakavat ovat nyt juuri hiihdon asiantuntijoita. Pysyisivät vain skeneissään ennen kuin kukaan pahoittaa mieltään.

Mahtavaa lasten leuanvetokampanjaan en synkkänä kestänyt, ja siksi:
- Painuisivat lenkille siitä. Ei tuolla touhulla kestokuntoa kasva eikä maraton kulje.

Ja jotta olisin saanut lisää huomiota jatkoin:
- Olen ihan hilkulla näppäillä Niksi-Pirkkaan, että sinappi se on mitä parhain kurkkukivun lievittäjä (ei se oikeasti ole, mutta hitot siitä kun on Niksin massia tarjolla).

Sitten nillitin ääneen kotona, jonka sitten jaoin oitis:
- Jaa. Ajatukseni siitä, että lopetan tutkimushommat ja tähtään näyttelijäksi ja palkittavaksi 11 vuoden päässä häämöttävään sadanteen Oscar-gaalaan, sai täällä kotona aikaan ponnettoman tuhahduksen. Ehkä passaan siirtoa vuodella. Ehdin kypsyä.

Nyt tänään someraivoni laantui, mutta eipä siihen en vastinetta tule kun olen ollut rasitteeksi kaikki kahdeksan päivää:
- Sellainen ilmoitusluontoinen asia, että pystyn nyt nielemään kivuitta. Kahdeksan päivää kesti. Jokainen oli perseestä.

Sen sijaan jostain kumman syystä päätin kirjoitaa tällainen päivityksen. Kiitos ja anteeksi. Siilitkään eivät tästä pidä.