- Hei. Psssst....
.
- Hei, just sä uus, kuuletsä?
- Täh, ai mää vai?
- Niin just sä. Ootsä sellainen cyclocross?
- Joo, tukeva rungostani, mut kevyt. Jarrutkin toimii.
- Ai. No kiva. Et kyllä näytä mitenkään nopealta. Mutta älä siitä välitä se on vain mun mielipide. Mul olis yks kysymys, ku sää oot ollut liikkeellä melko monta kertaa.
- No?
- Niin, tää nyt on tällainen vähän hölmö juttu...
- Ei se mitään, tässähän me niinku noi muutkin ollaan vaan täällä pimeässä ja möllötetään, niin on ihan kiva vähän jutella.
- Ok. Mä sitä vaan täs pohdin, et millaista tuolla ulkona on?
- Täh?
- Niin, et millaista siellä on? Onks noilla vielä siinä se piha ja postilaatikko ja sit sitä lämmintä asvalttia. Ootko nähnyt aurinkoa? Entä tuntenut tuulen hivelevän runkoa tai kuullut ketjujen tasaista vääntöä?
- Hmmmm.... on siinä se postilaatikko. Asvaltti ei ole hirveän lämmintä kyl nyt. Märkää ja kylmää vaan. Emmäkään nyt ihan äskeittäin ole ulkona ollut.
- Aaaaa... ok.
- Miks kysyit?
- No ku toi Pekka ei ole vienyt mua yhtään kertaa ulos tänä vuonna.
- Täh? Ihan totta?
- Joo, tänne se on mut hylännyt.
- Ai saakeli. Mä tos katoinkin, että sun kumitkin on ihan lättänät.
- Joo, ton aika-ajovempeleen se vei ulos kerran huhtikuussa ja toisen kerran heinäkuussa. Ihan itte laskin.
- Epistä.
- No vähän. Mut ei se kait enää jaksa. Juoksee vaan.
- Köh köh.
- No nyt toikin heräs...
- Joo, mä kuulin tos ku juttelitte. Mä tosiaan pääsin ulos kaksi kertaa, mut ei se herkkua ollut.
- Jaa miksei?
- No se on nykyään läski ja vähän laiska. Puhuu ja valittaa, mutta ei sillä vauhti parane. Ja mä sentään olen hiilikuitua. Ei mun tarttis mitään alle 30kmh vauhteja kattella. Mut tää on tätä.
- No niin on. Kuulin just tänä aamuna, että sen tossut sano ihan samaa. Laiska askel on ja aiempaa enemmän maan vetovoimaa löytyy.
Tässä edelliset viisi kuukautta muiden kertomana. Kannattaisikohan asettaa ensi vuodelle joku tavoite?
Hyviä treenejä kaikille!
Saturday, November 9, 2019
Saturday, June 29, 2019
Olikohan se tässä?
Melko hiljaista on ollut niin blogissa, kolmiottelussa ja kuntoilussa ylipäätään. Näköjään viiden kuukauden luova tauko. Nyt pitäisi olla sitten oikein hyvä kirjoitus, mutta vähän epäilen. Viiden kuukauden aikana on käynyt ainakin niin, että en enää tiedä mihin suklaa loppuu ja mistä minä alan.
Olen kyllä tossua syöttänyt, mutta tuo triathlonkausi on jo nyt paketoitu. Luovutin maanantain uintivuoroni kullalle ja muina päivinä ei sitten uimaan ehdikään, koska muu elämä. Pyörää kävin ajamassa kerran, jaoston tempoajon, mutta siellä olin jo turhan old school, koska yhä vain mittaan suoritusta kellolla, enkä watteina. Pun intended.
Juoksun saralla kevääseen mahtuu kaksi ilon hetkeä. Tai oikeastaan kolme. Parhain niistä on jonkin verran pieleen mennyt polkureipastelu pikkumiehen kanssa Norjassa. Siinä oli sellainen elämys, että olen onnellinen kun sen sain muistoksi. Oli synkähköä pilvisäätä ja vuoren rinnettä, kevyttä askelta ja puhetta pelihahmoista. Lähinnä se, että juoksimme märässä erämaassa, on se muisto. Sellainen lyhyt hetki, josta otin kuvankin. Voin sitten sitä katsomalla rauhoittua (viittaan tässä Foo Fightersin Run videoon) vanhainkodissa, jos enää kuvia muistaa silloin edes katsoa.
Toinen elämyksellinen välähdys iski veteraanien SM-maastoissa, jonne saimme historian ensimmäisen Turun Urheiluliiton veteraani-, eipäs kun aikuisurheiluporukan viivalle. Olin vissiin viides, mutta voitimme Ramin ja Jussin kanssa SM-joukkuehopeaa. Seuraavana päivänä oli sitten oikeat maastojuoksun suomenmestaruuskisat, mutta en ollut edes niiden katsomossa. Sillä tavalla olen vähän huono ihminen, koska liian vähän fani. Kolmas, ei niinkään elämys, on, että akilles jatkuvasta oireilustaan huolimatta on sallinut juoksemisen tiellä ja metsässä. Jukolan jälkilöylyhin asti tosin riitti sitä iloa, kunnes peroneusjänne, tuo säären sivun jänne tulehtui narisevaksi asti. Se on yleensä merkki ihan riittävästä tulehduksesta. Vähän yllätti tuo, mutta ehkä tässä iässä on ihan kiva välillä yllättyä. Luulenpa kyllä, että tämä oire on väliaikaisempi kuin tuo akillesvaiva. Se sentään on vaivannut jo 13.5kk. Onneksi osuivat molemmat viat samaan jalkaan, niin on helpompi lenkata menemään.
Tänään oli Kiskon perinteinen ja on yhden brändin triathlonkisa Lahdessa. Itse en ole viivalla kummassakaan, että sellainen triathlonblogi. Normaalin itseluottamuksen puutetta ovat vahvistaneet seuraavat asiat: olen uinut edellisen kerran helmikuussa, ajanut pyörää tuon yhden kerran keväällä ja en ollut kummallakaan mainitulla paikkakunnalla kisan aikana. Viimeinen oire haittaakin kovasti triathlonkisoihin osallistumista, koska esim. Challengen viikonloppuna olen työmatkalla. Alkukausi meni vähän samoissa merkeissä. Siksi en ole oikein jaksanut edes watteja seurata, eikä paikallaolemattomana oikein pysty edes feikkaamaan. Nythän on asiat edenneet niin, että tuo aika-ajoasento voi olla melko haastava tavoite tälle kaudelle. No, ensi kaudelle voi lähteä pienin askelin. Niistä jokainen on tsäänssi.
Mutta hyvä kun muut jaksavat. Hyviä kisoja ja kesää kaikille!
Tuossa vielä kuva Martti Vainiosta.
Olen kyllä tossua syöttänyt, mutta tuo triathlonkausi on jo nyt paketoitu. Luovutin maanantain uintivuoroni kullalle ja muina päivinä ei sitten uimaan ehdikään, koska muu elämä. Pyörää kävin ajamassa kerran, jaoston tempoajon, mutta siellä olin jo turhan old school, koska yhä vain mittaan suoritusta kellolla, enkä watteina. Pun intended.
Juoksun saralla kevääseen mahtuu kaksi ilon hetkeä. Tai oikeastaan kolme. Parhain niistä on jonkin verran pieleen mennyt polkureipastelu pikkumiehen kanssa Norjassa. Siinä oli sellainen elämys, että olen onnellinen kun sen sain muistoksi. Oli synkähköä pilvisäätä ja vuoren rinnettä, kevyttä askelta ja puhetta pelihahmoista. Lähinnä se, että juoksimme märässä erämaassa, on se muisto. Sellainen lyhyt hetki, josta otin kuvankin. Voin sitten sitä katsomalla rauhoittua (viittaan tässä Foo Fightersin Run videoon) vanhainkodissa, jos enää kuvia muistaa silloin edes katsoa.
Toinen elämyksellinen välähdys iski veteraanien SM-maastoissa, jonne saimme historian ensimmäisen Turun Urheiluliiton veteraani-, eipäs kun aikuisurheiluporukan viivalle. Olin vissiin viides, mutta voitimme Ramin ja Jussin kanssa SM-joukkuehopeaa. Seuraavana päivänä oli sitten oikeat maastojuoksun suomenmestaruuskisat, mutta en ollut edes niiden katsomossa. Sillä tavalla olen vähän huono ihminen, koska liian vähän fani. Kolmas, ei niinkään elämys, on, että akilles jatkuvasta oireilustaan huolimatta on sallinut juoksemisen tiellä ja metsässä. Jukolan jälkilöylyhin asti tosin riitti sitä iloa, kunnes peroneusjänne, tuo säären sivun jänne tulehtui narisevaksi asti. Se on yleensä merkki ihan riittävästä tulehduksesta. Vähän yllätti tuo, mutta ehkä tässä iässä on ihan kiva välillä yllättyä. Luulenpa kyllä, että tämä oire on väliaikaisempi kuin tuo akillesvaiva. Se sentään on vaivannut jo 13.5kk. Onneksi osuivat molemmat viat samaan jalkaan, niin on helpompi lenkata menemään.
Tänään oli Kiskon perinteinen ja on yhden brändin triathlonkisa Lahdessa. Itse en ole viivalla kummassakaan, että sellainen triathlonblogi. Normaalin itseluottamuksen puutetta ovat vahvistaneet seuraavat asiat: olen uinut edellisen kerran helmikuussa, ajanut pyörää tuon yhden kerran keväällä ja en ollut kummallakaan mainitulla paikkakunnalla kisan aikana. Viimeinen oire haittaakin kovasti triathlonkisoihin osallistumista, koska esim. Challengen viikonloppuna olen työmatkalla. Alkukausi meni vähän samoissa merkeissä. Siksi en ole oikein jaksanut edes watteja seurata, eikä paikallaolemattomana oikein pysty edes feikkaamaan. Nythän on asiat edenneet niin, että tuo aika-ajoasento voi olla melko haastava tavoite tälle kaudelle. No, ensi kaudelle voi lähteä pienin askelin. Niistä jokainen on tsäänssi.
Mutta hyvä kun muut jaksavat. Hyviä kisoja ja kesää kaikille!
Tuossa vielä kuva Martti Vainiosta.
Monday, June 3, 2019
Monday, January 28, 2019
2019 ja kaikki 12 kuukautta
Hhhmmmmmm....
Kohta tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä päivästä kun päätin lopettaa pikaluistelut ja siirtyä helpommin harrastettaviin lajeihin. Siitä enemmän myöhemmin.
Sitä ennen iloitsen, että hieman yli 46 vuotta kestänyt tipattoman tammikuun jatkaminen ei tee tiukkaa. Sen sijaan jalkojen sietokykyä koetellaan. Tai tuo passiivi on melko lailla turha, ihan on oma valinta. Entä jos paheiden tai maailmalle haittaa aiheuttavien tekojen suitsimisen sijaan olisi tarjolla tällaisia triathlonin varjoisia puolia haastavia haastekuukausia?
Triathloniton tammikuu
Sellainen on helppo toteuttaa. Varoo vain sosiaalista mediaa, erinäisiä foorumeja, yhdistelmätreenejä, kisasarjojen mainoksia, triathlonhenkistä seuraa ja muistaa tehdä kolmea lajia erikseen ajattelematta niitä minkäänlaisena kokonaisuutena. Harrastusvälineitä tulisi myös säilyttää erillään, ettei haksahda. Vaikea tehtävä, koska vaatii henkistä ja fyysistä uhrautumista.
Hiihtämätön helmikuu
Melko helppo pala, koska on niin paljon tekijöitä sallimassa hiihdon. Jos ei omista suksia, voi jatkaa entisellään. Jos omistaa sukset, mutta ei ole lunta, niin ei syytä huoleen. Välttää vain lumitettuja putkia ja Lapin matkoja. Jos omistaa sukset ja on lunta, on syytä huoleen. Taas tämäkin kuukausi menee sosiaalista mediaa, erinäisiä foorumeja ja samanhenkistä seuraa vältellessä. Melko yksinäinen ratkaisu, jos sattuu asumaan Norjassa, jossa lähes kaikki hiihtävät.
Määrätön maaliskuu
En ymmärrä käsitettä.
Hietön huhtikuu
Kelin puolesta oivallinen tapa korkata shortsit tai kisa-asu ulkona. Treenien pääpaino on pidettävä rauhallisina ja lyhyinä. Erityisen paljon voisi puhua harjoittelusta, urheilusta ja välineistä. Jos keskustelu alkaa eskaloitua, on siirryttävä toisaalla. Heti, mutta rauhassa, ettei tule hiki. Lisäksi on ahkerasti vältettävä saunomista ja etelän leirejä. Auringon esiintyessä on noudatettava erityistä varovaisuutta, mutta kuten vihjasin, tämä lienee epätodennäköistä. Määrättömän maaliskuun tavoin oikein vaikea ymmärtää tätä. Tällaisenä elettävän kuukauden kannalta petollisin on jälkihiki.
Triathloniton toukokuu
Tämä on tammikuun varmistus ja samalla henkinen testi: Osaako olla yhdistelemättä kolmea lajia? Entä sujuuko samanhenkisen seuran välttely nyt? Kelpaako duathlon?
Kisaamaton kesäkuu
Nykyään vähän niin kuin vakio jos itsestäni puhun. Muutoin oikein vaikea ja aivan järjetöntä toteuttaa, jos on syksyllä aloittanut uinti-, treineri-, ja juoksutreenit tulevaa suvea varten. Vältettävä kisapaikalle ohjaavia opasteita, sosiaalista mediaa, hyvää oloa hehkuvia lajitovereita ja kisanumeroja. Kisa-asukin on hyvä palauttaa kaappiin. Eihän se ole edes hiessä, jos huhtikuu onnistui. Tällainen kesäkuu on arvatenkin henkinen koetus, epäilen.
Happivelaton heinäkuu
Tämä on huhtikuun kaltainen himmailupäivien sikermä. Vähän voi höntsäillä, saa tulla hiki, mutta anakynnyksen ylittäminen on jätettävä muille. Tämä kuukausi onnistuu hyvin jatkamalla siitä, mihin kesäkuussa jäi. Lisäksi kannattaa välttää mattotestejä, ylipitkiä sukelluksia ja korkean paikan leirejä. Toisaalta ei kannata pidättää hengitystä kovin pitkään tällaisenakaan kuukautena.
Energitön elokuu
Tämä voi tulla tarpeeseen jos väsyttää ja väärinkäsittää kuukauden olemuksen. Oikeasti tällaisenä elokuuna ei läträtä energian kanssa. Ei sitten niin yhtään. Sokerit, pitkät ja lyhyet, jäävät kauppaan tai kaappiin, ja muutkin hiilihydraatit katoavat muiden suihin. Tätä kuukautta ei suositella toteutettavaksi sellaisenaan, mutta sovelluksin ehkä: Lisäenergitön elokuu, jos ja kun on hinku olla olematta paikallaan. Pitäähän konetta ylläpitää kuitenkin. Melko varmasti hyvin tyhjentävä kuukausi.
Someton syyskuu
Nykytriatleetille ihan helvetillinen 30 päivää. On sitten yksilö- tai seuratason tekijä. Periaatteessa kaikenlainen #triathlon-syöte on kielletty. Muuten ei onnistu. Saa kyllä suorittaa, mutta kertomatta siitä kenellekään. Onko silloin edes tehnyt mitään, jos ei jää some-tahraa? Olisi kyllä vaikea pätkä. Joillekin jopa taloudellinen turmio.
Laaduton lokakuu
Tämä on rankka pätkä kokemattomalle keholle (ja mielelle). Kaikki mikä eteen hikoilee, pitää olla väärällä vauhdilla, liian pitkään tai lyhyesti, suunnitelematta ja kehoaan kuuntelematta. Nyt kun nuo tuohon kirjasin, niin lista näyttää täyttävän muutkin kuukauteni kuin lokakuun. Vanha kansa tietääkin tämän jo: "Missä lokakuu, siellä rasitusvamma."
Määrätön marraskuu
Vieläkin käsite, jota en ymmärrä.
Juoksematon joulukuu
Itselleni kaikkein haastavin kuukausi. Ei riitä tieto, että joulupukki on huuhaata, mutta että pitäisi vielä lukita tossut kaappiin. Sen lisäksi pitää välttää ulkona liikkumista, ikkunasta ulos katsomista, sosiaalista mediaa, testijuoksua, pitkää lenkkiä, kaikkia lenkkejä ja mukavaa seuraa on se sitten sinä itse tai joku muu. Hirvittävä ajatus. Toimii, jos on vamma työn alla, mutta kuvittelisin tällaisen kuukauden olevan siltikin melkoista kärvistelyä. Ehkä tässä olisi tilaa kasvaa ihmisenä.
En aio toteuttaa näistä ainuttakaan.
Kohta tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä päivästä kun päätin lopettaa pikaluistelut ja siirtyä helpommin harrastettaviin lajeihin. Siitä enemmän myöhemmin.
Sitä ennen iloitsen, että hieman yli 46 vuotta kestänyt tipattoman tammikuun jatkaminen ei tee tiukkaa. Sen sijaan jalkojen sietokykyä koetellaan. Tai tuo passiivi on melko lailla turha, ihan on oma valinta. Entä jos paheiden tai maailmalle haittaa aiheuttavien tekojen suitsimisen sijaan olisi tarjolla tällaisia triathlonin varjoisia puolia haastavia haastekuukausia?
Triathloniton tammikuu
Sellainen on helppo toteuttaa. Varoo vain sosiaalista mediaa, erinäisiä foorumeja, yhdistelmätreenejä, kisasarjojen mainoksia, triathlonhenkistä seuraa ja muistaa tehdä kolmea lajia erikseen ajattelematta niitä minkäänlaisena kokonaisuutena. Harrastusvälineitä tulisi myös säilyttää erillään, ettei haksahda. Vaikea tehtävä, koska vaatii henkistä ja fyysistä uhrautumista.
Hiihtämätön helmikuu
Melko helppo pala, koska on niin paljon tekijöitä sallimassa hiihdon. Jos ei omista suksia, voi jatkaa entisellään. Jos omistaa sukset, mutta ei ole lunta, niin ei syytä huoleen. Välttää vain lumitettuja putkia ja Lapin matkoja. Jos omistaa sukset ja on lunta, on syytä huoleen. Taas tämäkin kuukausi menee sosiaalista mediaa, erinäisiä foorumeja ja samanhenkistä seuraa vältellessä. Melko yksinäinen ratkaisu, jos sattuu asumaan Norjassa, jossa lähes kaikki hiihtävät.
Määrätön maaliskuu
En ymmärrä käsitettä.
Hietön huhtikuu
Kelin puolesta oivallinen tapa korkata shortsit tai kisa-asu ulkona. Treenien pääpaino on pidettävä rauhallisina ja lyhyinä. Erityisen paljon voisi puhua harjoittelusta, urheilusta ja välineistä. Jos keskustelu alkaa eskaloitua, on siirryttävä toisaalla. Heti, mutta rauhassa, ettei tule hiki. Lisäksi on ahkerasti vältettävä saunomista ja etelän leirejä. Auringon esiintyessä on noudatettava erityistä varovaisuutta, mutta kuten vihjasin, tämä lienee epätodennäköistä. Määrättömän maaliskuun tavoin oikein vaikea ymmärtää tätä. Tällaisenä elettävän kuukauden kannalta petollisin on jälkihiki.
Triathloniton toukokuu
Tämä on tammikuun varmistus ja samalla henkinen testi: Osaako olla yhdistelemättä kolmea lajia? Entä sujuuko samanhenkisen seuran välttely nyt? Kelpaako duathlon?
Kisaamaton kesäkuu
Nykyään vähän niin kuin vakio jos itsestäni puhun. Muutoin oikein vaikea ja aivan järjetöntä toteuttaa, jos on syksyllä aloittanut uinti-, treineri-, ja juoksutreenit tulevaa suvea varten. Vältettävä kisapaikalle ohjaavia opasteita, sosiaalista mediaa, hyvää oloa hehkuvia lajitovereita ja kisanumeroja. Kisa-asukin on hyvä palauttaa kaappiin. Eihän se ole edes hiessä, jos huhtikuu onnistui. Tällainen kesäkuu on arvatenkin henkinen koetus, epäilen.
Happivelaton heinäkuu
Tämä on huhtikuun kaltainen himmailupäivien sikermä. Vähän voi höntsäillä, saa tulla hiki, mutta anakynnyksen ylittäminen on jätettävä muille. Tämä kuukausi onnistuu hyvin jatkamalla siitä, mihin kesäkuussa jäi. Lisäksi kannattaa välttää mattotestejä, ylipitkiä sukelluksia ja korkean paikan leirejä. Toisaalta ei kannata pidättää hengitystä kovin pitkään tällaisenakaan kuukautena.
Energitön elokuu
Tämä voi tulla tarpeeseen jos väsyttää ja väärinkäsittää kuukauden olemuksen. Oikeasti tällaisenä elokuuna ei läträtä energian kanssa. Ei sitten niin yhtään. Sokerit, pitkät ja lyhyet, jäävät kauppaan tai kaappiin, ja muutkin hiilihydraatit katoavat muiden suihin. Tätä kuukautta ei suositella toteutettavaksi sellaisenaan, mutta sovelluksin ehkä: Lisäenergitön elokuu, jos ja kun on hinku olla olematta paikallaan. Pitäähän konetta ylläpitää kuitenkin. Melko varmasti hyvin tyhjentävä kuukausi.
Someton syyskuu
Nykytriatleetille ihan helvetillinen 30 päivää. On sitten yksilö- tai seuratason tekijä. Periaatteessa kaikenlainen #triathlon-syöte on kielletty. Muuten ei onnistu. Saa kyllä suorittaa, mutta kertomatta siitä kenellekään. Onko silloin edes tehnyt mitään, jos ei jää some-tahraa? Olisi kyllä vaikea pätkä. Joillekin jopa taloudellinen turmio.
Laaduton lokakuu
Tämä on rankka pätkä kokemattomalle keholle (ja mielelle). Kaikki mikä eteen hikoilee, pitää olla väärällä vauhdilla, liian pitkään tai lyhyesti, suunnitelematta ja kehoaan kuuntelematta. Nyt kun nuo tuohon kirjasin, niin lista näyttää täyttävän muutkin kuukauteni kuin lokakuun. Vanha kansa tietääkin tämän jo: "Missä lokakuu, siellä rasitusvamma."
Määrätön marraskuu
Vieläkin käsite, jota en ymmärrä.
Juoksematon joulukuu
Itselleni kaikkein haastavin kuukausi. Ei riitä tieto, että joulupukki on huuhaata, mutta että pitäisi vielä lukita tossut kaappiin. Sen lisäksi pitää välttää ulkona liikkumista, ikkunasta ulos katsomista, sosiaalista mediaa, testijuoksua, pitkää lenkkiä, kaikkia lenkkejä ja mukavaa seuraa on se sitten sinä itse tai joku muu. Hirvittävä ajatus. Toimii, jos on vamma työn alla, mutta kuvittelisin tällaisen kuukauden olevan siltikin melkoista kärvistelyä. Ehkä tässä olisi tilaa kasvaa ihmisenä.
En aio toteuttaa näistä ainuttakaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)