Friday, March 4, 2016

Muotibongauksia (sovellettu Juoksija-Lehdestä)

Tällä kertaa tavoitimme muotibongaukseemme päivystävän dosentin, Stefontainen. Ahkerana hikoilijana hän nykyään tasapainoilee nousukuntojen ja erinäisten taukojen välimaastossa niin kuin ikääntyvän nuoren miehen tuleekin. Triathlontähtäimessään hänellä on muun muassa Kööpenhaminan Ironman, vaikka motivaatio siihen ei kuulemma ole juuri nyt erityisen kukkea. Ennen hän vain juoksi, mutta keho sanoi köh. Siispä 3elämysharrastaminenkin on kuulemma ihan ookoo, hän opastaa. 

Ste, miksi valitsit juuri tämän asukokonaisuuden?

- Noo, lähinnä siksi, että saan peitettyä alastomuuteni. Minulla on ilman vaatteita kovin alaston olo ja olen myös varsin kaino ravaamaan nakuna. Näin talvella on jo pelkästään naapurisovun nimissä soveliasta pukeutua johonkin. Eli siksi. 

Jätetäänkö tuo saivartelu sikseen ja jos nyt vain vastaisit kysymykseeni.

- Aivan. Jalkani olen verhonnut tällaisilla Niken (ei vielä sponsoridiiliä) juoksutrikoilla. Näissä on erityisen paljon taskuja, joita en tarvitse, eivätkä nämä sovi lainkaan tähän keliin: Nilkat ovat paljaana ja trikoista näkyy polvet läpi. Ovat näet kesätrikoot. Lisäksi ne ovat vähän huonot kun eivät ole tummimman mustat, vaan jopa hieman harmaat. Sieluani raastaa juosta tällaisissa, mutta näillä mennään. 1990-luvulla tällaisia sanottiin pellen asuksi, ja mopopojat jaksoivat ilkkua. Nykyään ne liittävät minut osaksi terveilevää yhteiskuntaa. Olenkin muissa tummemmissa trikoissani pelkkää hymyä. Nämä Championin sukat (ei vielä sponsoridiiliä) ovat valkoiset, koska valkoinen väri on kimmoisa. Mustissa sukissa ei askel ole kimmoisa. Se on totta, kun sanon niin. Muuta väittävät ovat tekstiilitehtailijoiden ja tekstiilitutkijoiden salaliiton uhreja. Salaliitto se on kun kerran yksi tekstiilitutkija hyväksyi apurahan, jonka myöntäneen säätiön hallituksen varapuheenjohtajan naapuri on se tekstiilitehtailija. Hänen tehtailunsa tuottaa vain mustia sukkia. Niin, ostin muuten nämä sukat ja vääränväriset trikoot USA:sta alennuslaarista joku viisi vuotta sitten. Sukkia oli paketissa kuusi paria, ja se oli hyvä diili, kun ravaa ilman sponsoreita. Voisin kohta ehkä korkata toisen parin.

Pipo on Spyder-merkkinen (ei vielä sponsoridiiliä) ja ostin sen USA:ssa vuonna 2007, koska tuli vilu kesken talvea. Ihan alekorista bongasin, kun siellä oli musta mytty kirjavien hattujen keskellä. Pipo haisee nykyään happamalta pierulta, mutta se suojaa päätä. Pipoa pitää pestä lähes koko ajan. Kesälläkin pesen sitä salaa. Tämä paita tässä on juoksukisasta USA:sta, pidän siitä kun se on niin musta. Kisa on maastojuoksukisa, joka juostaan viinitilalla Marylandissä aina marraskuussa. Rankin reitti ikinä, mutta paita on ok. Se on entisen juoksutallini, Howard County Stridersin sponsoroima, kuten huomaat.

Entä tuo takki, siinä ei ole hihoja.

- Ei se ole takki, se on liivi. Niken (ei vieläkään sponsoridiiliä) liivi. 

(puuh) No miksi valitsit liivin keskellä talvella?

- Liivissä (Nike, ei edelleenkään sponsoridiiliä) nämä hauikseni ovat vapaalla. Se on niille tärkeää, kun ne ovat niin pienet, lähes olemattomat. Ja jos katsot tuonne, niin näet dosentti Saarisen saapuvan ja katsos kun hänellä on päällään sellaista kuosia, jota kotonakin on, ja jonka valittuani olisin voinut tulla sekoitetuksi häneen. Mistä sitten tietäisit kumpi meistä nyt oikein päivystää ja kumpi ei??? Liivi on hieman yksilöivä, ja siinä on heijastimet eteen ja taakse. Vetoketjun kyljessä lukee jotain coolia, mutta en nyt muista mitä. Vetoketju on juuri siitä kohtaa jumissa, joten en voi sitä tekstiä enää tarkistaa. Ostin liivin Niken Factory Outletin alekorista USA:ssa. Se oli riittävän halpa ja musta. Vähän turhan lämmin tosin.

Mitä erityistä on asusi ulkonäössä?

- En ymmärrä kysymystä. 

No miltä kuvittelet asusi näyttävän?

- Ai. No, kuvittelen sen tummaksi. Nämähän ovat mustat vaatteet. Olen tällainen varjojen mies, synkkien kujien cooper-mestari.

Mitä erityistä asusi toiminnallisuudessa on?

- Asuni toiminnallisuuden keskeinen piirre on se, että saan sen päälle ja päältä pois. Se on samanlainen ominaisuus kuin vaatteissa yleensä. Lisäksi asuni suojaa orvaskettäni mukavasti. Asuni toiminnallisuuden keskeinen osa onkin juuri orvaskeden suojaaminen. Jos muuten pukeutuisin näin kesälläkin, niin orvaskettäni kirjaavat pisamat pysyisivät ehkä poissa. Siitä tulee mieleen kun vuonna 1990 juoksutiimini kledjuihin kuului tuulihousut. Juoksin niiden kanssa kerran, ja sitten hakeuduin sellaisten kesäisten mustien trikoiden pariin. Käytin niitä loppuunkulumiseen asti, sellaiset 12 vuotta. Nekin olivat Niken (ei vieläkään ole kuulunut sponsoridiiliä). Lopuksi voisin todeta, että tässä päällä olevan asun etuna on myös, että hajut pääsevät ilmoille muiden iloksi.

Millaisen juoksuvaatteen haluaisit hankkia seuraavaksi?

- Jonkun mustan.

Mitkä ovat juoksuvaatekaappisi suosikit?

- No, kaikki mustat ja puhtaat. Kaapissa on kyllä värikkäitäkin teknisiä paitoja, joita olen vastaanottanut kisoista. Suosikkini niistä ovat mustat paidat, koska ne ovat mustia. Jos ei ole muuta tarjolla, niin likaiset mustatkin ovat ihan ookoo.

Entä nuo tossut, ne näyttävät aika kauhtuneilta?

- Nämä New Balancen 1400RC:t (ei vielä sponsoridiiliä) ovat juuri sisäänjuostut, vajaa 800km alla. Nakkasin ne Barcelonan kisan (2014) jälkeen mäkeen, kun niihin tuli huono karma, mutta sitten löysin sattumalta niiden puhtaat nauhat, ja palautin ne rotaatioon. Nämä pitävät yllättävän hyvin liukkaalla. Ostin ne USA:sta ihan ilman yllytystä. Nämä ovat ei-mustiksi tossuiksi varsin värikkäät ja ne loistavat pimeässä. Ne näyttävät lutuisilta kun istun pimeässä kellarissa. Rotaatiossa on samaan aikaan muutama muukin pari: New Balance Zante NYC (ei sponsoridiiliä), New Balance 980 (ei sponsoridiiliä), Under Armour Speedform (ei sponsoridiiliä), Brooks Pure Grit (ei sponsoridiiliä), Icebug Anima Grip (ei sponsoridiiliä) ja Saucony Kinwara 4 (ei sponsoridiiliä ja niistä tulee pikkuvarpaat ulos), mutta nyt kysyn, että oliko muuta?

Ei.

- Aha. Kiitos vain sitten. Lenkillä nähdään.

Dosentin asu:
Takki: Ei ole
Liivi: Nike
Trikoot: Nike
Tossut: New Balance

Tässä pitäisi olla kuvakin, mutta ei ole.

Haastattelu on muuten täysin dosentin kuvittelema, mutta toivelistalla. Niin eikä tämä ole kuitti Kimmon uudesta nopeasta kisa-asusta.

No comments:

Post a Comment