Nyt suuntana ei ollut vuoristo vaan hiekkarannat ja Mikki Hiiren kainalo. Samoilla leveysasteilla lämpötila oli suomalaisittain epäkesämäinen +28-30C, mikä teki hyvää kintereille ja takaraivolle. Nilkan muljautuksen myötä hidastunut syksyn nousukiito sai uutta vauhtia palmujen katveessa. Treeniohjelman suunnitteli Strava, ja tavoitteeni oli hakea muutama reittiennätys (huom. älkää oikeasti antako Stravan segmenttien ohjata harjoitteluanne) ja ehkä piirtää gps:llä jotain unohtumatonta. Keskityin näistä ensimmäiseen, sillä elämä on liian kivaa gps-maalailujen suunnitteluun kun ei ole taidot sillä saralla niin harjaantuneet. Parhaimmillaan onnistuin jalkailemaan kaatuneen ameeban.
Uintitauko venyi kolmen viikon pituiseksi. Se on vissiin paljon kun kerran tauko oli ihan vapaaehtoista. Kävin meressä uimassa, mutta treenin kokonaispituus oli Garminin mukaan kokonaiset 59m. Isot aallot heittivät minut ympäri kuin gps:llä luonnostelemani ameeban ja uintitreenit oli vähän niin kuin siinä. Ekana päivänä meri oli ihan rauhallinen, muina ei.
Juoksin kostean lämpimässä kelissä myös olutpanimon sponsoroiman kisan asuin- ja teollisuusalueen rajoilla, jonne ilmaantui yht'äkkiä 400-500 juoksijaa. Paikka ei ollut lainkaan juoksukisamainen, mutta kisa siellä järjestettiin. Harvinaista oli myös, että lähdössä ei kajautettu kansallislaulua. Osa paikalle saapuneista latoi puolimaratonin, mutta itse laahustin rapiat 5km. Niistä kilometreistä puolitoista olivat mukavia, loput eivät. Mutta lopputulos oli linjassa itseni ja kuntoni kanssa, joten olin pettyneen tyytyväinen nauttiessani bagelia ja muffinssia maalialueella aamunkoitteessa. Oluttakin olivat laittaneet tarjolle. Olin koko kisan kolmas ja ikäryhmäni voitin, mutta emme ehtineet odottaa palkintojenjakoa kun oli muuta.
Reissusta palattuamme tajusin menettäneeni tyystin motivaation harjoitella. Valahtaessani maanantaina Impivaaran 25 metrin altaan koleaan syleilyyn ymmärsin, ettei tekeminen kiinnosta. Rutiini oli poissa. Mutta tein kuitenkin tekniikkatreenin, jossa ei tekniikkaa juurikaan harjoitettu. Olin sen jälkeen kokolailla väsynyt. Onnekseni pääsin tiistain yhteistreeneihin, jossa juoksin varovasti liukkauden, kunnon ja tulevan kynnystestin varjoissa. Loppuverryttelyssä itselleni valkeni, että kadonnut motivaatio tuli röyhyn mukana takaisin. Olin siitä niin kovin iloinen. Närästyksen vähentymisen lisäksi havahduin, että tämä onkin ihan kivaa puuhaa. Liikkuminen siis. Kostoksi ja vähän niin kuin testiksi hinkkasin kellarissa Feltin satulaa yhden harjoituksen verran. Siitäkin jäi hyvä tatsi.
Perjantaina asettauduin ehkä hieman kiireisenä kynnystestin pariin Kupittaan hallissa. Kiitos Markuksen tasaisten vetovuorojen testi kulki ennakoitua paremmin. Valmistauduin tähän koitokseen syömällä valtavan kebabin. Se pysyi hallussani koko matkan.
Uusi näyte edellisen jälkeen (Kuva: Sari Holmström)
