Rytmiä sydämessä

Sillä lailla tuhmasti on tullut tehtyä, etten ole kunnioittanut elämän kokonaisrasitusta. Ehkä siksi päädyin yhtenä joulukuisena perjantaina muutamaksi tunniksi sydänfilmiin ja verikokeisiin. Tulokset eivät alkukantaista rytmimusiikkia muistuttanutta leposykettä selittäneet, mutta onneksi mitään vakavaa ei löytynyt. Onneksi epärytmisyys ei sentään kuulostanut miltään Popedalta tai EMD-jumputukselta. Sairaalassa makoilun perästä painoin jarrua ja lopetin ilta- ja yötyöt. Päivät kun menevät sinne tänne ohi tutkimisen, niin jossain vaiheessa olen mieltänyt tarpeen vähän tutkiakin. Sille pyhitetyt hetket ovat kuitenkin valuneet lukemisen, musiikinkuuntelun ja Netflixin katselun vyöhykkeelle, sinne vähän illemmalle siis. 

Tuosta välitilinpäätöksestä huolimatta syksy on ollut huisia aikaa. Luodon keran käyvimme suunnistamassa (tai no metsässä liikkumassa) kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Ekana kului 3h ja vartti Oripäässä, toisena 4h ja 40 min ympäri Turkua, ja sitten viimeisenä aika oli rajattu kahteen tuntiin Metsämäen laitamilla. Alitimme sen muutamalla sekunnilla. Näiden välisinä arkipäivinä en aivan kamalasti jaksanut hidastaa tahtia, koska kaksi ensimmäistä suoritusta olivat juoksuvauhdeiltaan melko hitaita ja taitotasoiltaan kehittämiskelpoisia. Niin epälooginen kuin reaktioni näihin olikin, päädyin vetämään "vähän" kevyemmin tiistain treenin ja sellaisella pintakaasulla torstain sprinttisuunnituksen. Eiväthän nuo nyt kamalasti ikäsarjalaista palauta. Rupeaman jälkeen kone alkoi köhiä jo verryttelyssä, mutta liian kova on pää. Vähemmän tunteikkaasti liikkumiseeni suhtautuva ranneälylaitekin opasti lepäämään, mutta mitä se muka oikeasti tietää. Vasta kun sydän tuntui irtoavan paikoiltaan, vapisevan ja tärisevän siinä samalla, uskoin, että nyt tuli joku raja vastaan. 

Älkää siis jättäkö lepoa ohjelmistanne, mikäli teillä sellaisia on seurattavana. Ilman ohjelmaakin lepo on ihan poppisjuttu.

Vuoteen mahtuu kaikenlaista: Sumuisia askelia Norjan mäissä, juoksua loiviin mäkiin valuvissa suomaastoissa, Kaarinassa kallion sisällä ja välillä vähän liiankin kuumassa kelissä sekä yksin, kaksin ja monen seurassa. Oikein eksoottista oli startata hiihtämään melkein takapihalta. Jo ajatuksissanikin taka-alalle katoavan kolmiottelun suhteen yhden pyörätreenin tein kun loppuverryttelin Jokioisista kotiin. Siitä uinnistakin olen kuullut puhuttavan, mutten sitä ole itse liiemmin enää harjoittanut. Kauden ilman muuta haastavimman suorituksen kohtasin, kun D sai minut laskettelemaan elämäni ensimmäisen kerran. Selvisin siitä vähemmin vammoin kuin iltarasteilta.

Omassa kuplassa vuosi 2021 oli vekkuli ja lopulta vähän tyly, mutta ympärillä on käynyt ja tapahtunut kaikenlaista arvaamatonta, johon toivon yhä vaan jaksamista ja voimia. On siellä onnen hetkiäkin, tiedän.  

Tuo eteen putkahtava vuosi 2022 vasta onkin jännä vuosi, luulen. Ikääkin tulee lisää niin kuin aina. 

Linimenttiä triathlonkärpäsen puremaan

Kevät meni, nyt on jo mennyt kesä. Matti Johanneskin laulaa siitä, mutta luulen, että lyriikkansa kertoo ihan jonkin muun nukkuvan kuin kesän luonnonilmiönä.

Mutta oli se kesä. Upposin syvemmälle päämäärättömän harjoittelun pauloihin kuitenkaan saavuttamatta juuri mitään. Ehkä tämä päämäärättömyys on sellaista leijailevaa olemassaolon säilömistä, ettei siitä näillä kilsoilla tarvitse niin kummissaan olla. Kulutin minä asvalttia, polkua, tarposin savea ja mutaa keskellä kylmää sadetta, samanlämpöistä pilvimassaa ja Atlantilta (lue Norjanmereltä) nousevaa tuulta. Nousin mäelle ja toiselle näkemättä sieltä juuri minnekään. Menin metsään useasti ja yhtä monesti löysin sieltä pois. Nautin jokaisesta tilaisuudesta käyttää ja kuluttaa tätä käynyttä kehoa, vaikken sitä järjellä muille osaa selittää. Ehkä tämä kaikki on sittenkin jonkin saavutus.

Yhtenä sunnuntaina seurasin sivusta Challenge Turkua. Siellä moni jaostolainen kolmiurheili aikaa, matkaa tai itseään vastaan. Muut ne siellä, minulla vain suu käy, mutta ei paljon muu. Ajoin kyllä kerran Jokioisista kotiin, mutta ei hiilikuituohjuksen kylmä olemus saanut triathlon- tahi duathlonintoa heräämään.

Kehtaan tähän perään muistella, että olihan tänä suvena numero päällä. Järvestä järveen menimme ihan sekasarjan podiumille yhden päivän treenillä. Ja metsäänkin menin muutaman kerran kera numeron ja yhden kerran en ollut sarjani ylivoimainen viimeinen. Suunnistustaitoni tuntuvat harjaantuvan erityisesti pummaamisessa ja hitaimman mahdollisen reitin suorittamisessa. Ensi vuonna TuUltriathlonin joukkue Jukolaan, eiköstä vaan??? 

Kehtaan nyt sellaisenkin tässä tunnustaa, että menin huru-ukkoilleissani nextille levelille. Menivät poistamaan Moisionsillan, sen joka vei yli moottoritien Yli-Maarian tuntumassa. Ennen sen katoamista historiankirjoihin oli ainutlaatuinen sauma käydä hakemassa KOM, jota on vaikea menettää. Aavistan kyllä, että tämä on jonkintasoinen pohjakosketus, mutta olenpahan ainakin rehellinen.  

Muutama päivä tuon "saavutuksen" jälkeen VR tarjosi 22-tuntiseksi venyneen ravintolavaunuttoman paluumatkan Jukolan viestistä. Se meni Henkan mielettömän suorituksen myötä sellaiseksi aivomyrskyksi, ettei sitten seuraavanakaan päivänä töistä tullut mitään. Kiitänkin tässä Henkkaa kaiken muun ohella ylimääräisestä lomapäivästä. On se 7:52 muutenkin ainutlaatuinen suoritus, koska kukaan suomalainen ei enää ikinä ole ensimmäinen kahdeksan tunnin alittaja täydellämatkalla. Sellainen on vain Henkka, tuo mysteerimies.  

Bongaa kevät 2021

Jaaha. Taas on sellainen aika vuodesta, että saattaa havaita kevään etenevän. Muistan, että kevät on se aika vuodesta, joka ennen jätti talven taakseen pikku hiljaa, mutta pursuaa ajantajussaan seonneita pajunkissoja ja leskenlehtiä. Viime vuonna se oli erilaisin ikinä. Mutta hei, ei lannistuta tästä, aika kun ei koskaan pysähdy. Ohessa kevyt lista asioita, jotka bongattuaan voi arvata kesän olevan jo melko lähellä. 

Kevään ensimmäinen flätti: [kirjaa oma havainto tähän, pvm ja paikka]
Kevään ensimmäinen flätti talvehtii yleensä erilaisten asuntojen varastoissa, kellaritiloissa, autotalleissa. Nykyään flätti tavataan valmistautumassa ulkoiluun usein trainerin päällä, jossa se seuraa Netflixiä ja Zwiftiä tai vastaavia. Flätin voi tunnistaa äänestä ja kirosanoista jo mutkan taakse.

Kevään ensimmäinen kiltti autoilija: [pvm ja paikka]
Kiltin autoilijan tapaaminen on harvinaista herkkua. Kiltti autoilija tuntuu talvehtivan läpi vuoden. Ainutlaatuisuudestaan huolimatta se ilmestyy kun parvi ulospäässeitä pyöräilijöitä osaa käyttäytyä. Parhaimmillaan kevään ensimmäinen Karvinen palkitsee kiltin autoilijan hämmentävästi ansaitulla kiitoksella.

Kevään ensimmäinen Karvinen: [pvm ja paikka]
Pyöräily- ja autoilukulttuurin väsymätön tarkkailija kerää talven ajan voimia pitkälle ulkoilukaudelle. Vähän niin kuin lempeä nallekarhu. Talvehtiessaan Karvinen myös harjaannuttaa muistiinkirjaamistaitojaan tavalla, jota älypuhelimien aikakaudella enää harvoin tapaa. 

Kevään ensimmäinen some-esiintyminen lyhyessä ajoasussa: [pvm ja paikka]
Tämän bongaaminen on kovaa peliä, koska siihen saattaa sortua myös itse kunnon kevätflunssan uhalla ja hinnalla. Lyhyt ajoasu on todennäköisesti talvehtinut jo pidempään vaatekaapin synkimmässä nurkassa tai flätin läheisyydessä. Lyhyen ajoasun voinee myös bongata flätin ja rusketusrajojen kera.

Kevään ensimmäiset rusketusrajat: [pvm ja paikka]
Rusketusrajat on nykyisellään kevään harvaista herkkua. Mennä vuosina niitä bongattiin innostuneimpien lajitovereiden viikonpituisen ja aurinkosuojattoman, pyöräilymäärältään usein ylimitoitetun etelän leirin perästä. Nyt eivät leirit wattihemmoja ja -hemmottaria kutsu. Jäljelle jää vain etelänpuoleiset rinteet ja ehkä oikein sijoitettu tuuleton terassi. Pahimmillaan rusketusrajat ilmestyvät ulkona paikallaan polkijoille.   

Kevään ensimmäinen 2X-postaus: [pvm ja paikka]
Tänä vuonna tämä melko usein ilta-auringosta bongattu postaus on muistaakseni jo nähty. 2X talvehtii vastavalossa, filtterissä ja lähes kaikkien puhelimissa. Joskus olen kuullut, että joku ei muistanut ottaa 2X-kuvaa. Jäi tykkäykset saamatta.

Kevään ensimmäinen uudet kiekot: [pvm ja paikka]  
Lihasvoima, nopeus ja watit ovat hiilikuitua työläämpiä, mutta vähemmän herkkiä varsinaissuomalaisen tiestön kuopastolle. Uudet kiekot talvehtivat kivijalassa, joskus jopa nettikaupassa, mutta ilmestyvät vasta kun on painetta pankkitilillä. Uudet kiekot tapaavat esiintyä myös somessa melko usein. Siellä ja pyörän alla niiden onkin hyvä olla. Kuuluvatkin tulla nähdyksi. Hienon äänen päästävät, jos ovat umpeutuneet ja on hyvä jalka.

Kevään ensimmäinen shortsijuoksija: [pvm ja paikka]
Tällainen voi talvehtia ulkona läpi talven, mutta on melko harvinainen. Kuuluu kompensoivan ulkoasullaan jotain, josta ei osaa päästää irti. Taudinkuvana melko pitkälle edennyt addiktio yhden ainoan liikeradan suorittamiseen vaikka ilman voisi olla parempi. Voi bongata usein suunnasta, jonne muut osoittavat kummissaan.

Kevään ensimmäinen kumisaukko: [pvm ja paikka]
Kumisaukkoa tavataaan suomalaisissa vesistöissä läpi avoimen veden kauden. Joskus jopa jäiden lähtöjen aikaan ensimmäiset kumisaukot ilmaantuvat avaintouimareiden alueille. Tämä riskitön vesipeto esiintyy usein laumoina tietyissä paikoissa tiettyinä viikonpäivinä. Seurana on usein uudet kiekot ja ehkä flätti. 

Kevään ensimmäinen typerä blogipostaus: [tänään ja nyt]
Blogipostaus bongataan usein myöhässä, väärään aikaan ja mukahauskana. Se talvehtii läpi vuoden varsin sekaisessa ympäristössä ja on yleensä ennen ilmestymistään sekoitettu tajunnanvirtaan melko eltaantunessa kupolissa ainaisen nillityksen ja taaksepäin suuntautuvien ajatusten seurassa.