Nastatossu rasahtaa hiekkatiellä, toisen pitokumipohjaiset eivät kyllä ääntä päästä. Lakkasihan kantajansa läpsyttävä askel läpsyttämästä yli 25 vuotta sitten Kuuvuoren portaissa. Kaksi suurta korppia lentää yli raakkuen matkaajia, verkkaista vauhtiaan ja melko sielutonta reittivalintaa. Lyhyintä reittiä sietäisi mennä, mutta ei mennä. Vasemmalla mäntyjen takaa siintää puinen suo, kartassa sen reuna näkyykin jo, oikealla kumajaa matalien hiekkaharjujen värjäämä kangas, sellainen oikein kelpo juoksumaasto. Tunnin päästä juoksemme samasta kohdasta sinne ja noiden harjujen yli, mutta eipä sitä siinä vielä hoksaa. Ei ole edes sunnuntai ja mieli on rauhoittunut. Etätyön rajaton riemu on uuvahtanut herätäkseen taas maanantaina. Käsiin käy aamun myötä poistuva aamusumu, korpit raakkuvat uudelleen. Nyt on aika nättiä.
Pari viikkoa metsän perästä käy askel taas hiekkatiellä, nyt tossu syöpyy kovemmassa vauhdissa. Vieressä ravaa nousukuntoinen nuori sankari, tiedostava katse ensi kesässä. Korvissa humisee hiekan ja sepelin rapeus, vieno tuuli pitää yllä koleaa keliä, antaa sellaista sopivaa tukea luonnolle käpertyä syvemmälle syksyyn ja kohti uutta. Tästäkö se Iron Maiden silloin muka soitti ja lauloi, epäilen. Vauhti jää vajaaksi aiemmasta, kone ja keho ovat jo kuluneet ja pään on sitä vaikea sietää. Muukin nuoriso käy yllättyksenä tervehtimässä ja jään juostessa miettimään, miksen venyttänyt taukoa jutun tyngäksi. Pahoittelut vain, vanha peto sisällä ja kello veivät pidemmät sanat.
Kotiin vie asvaltti, kova isäntä. Dinosauruksen luilla taivaltaessa mietin, miten tavoitteettoman kauden tavoitteet ovat kirkkaasti saavutettu. Aika matalalle sietää riman noustaa ensi vuonnakin, ehkä sen 2000 mailia jaksaa silloinkin. Sellaista höntsäilyä on tiedossa, että tiistaisin homma lähtee laukalle ja muutoin yleensä illalla keho kertoo, mitä huomenna jaksaa vai jaksaako. Kuuntelen kyllä Whatsappiakin, ja usein se tarjoaa kevyttä.
Kotona kylpyhuoneessa tuoksuu kloorivedellä uitetut vermeet. Haju vie mielen kaakelialttarille, pohdin josko hajuaisti herää siksi, että kaipaan sinne. Hetken pohdin, josko keväällä alkaisi. En tiedä. En todellakaan tiedä. Yksi laji on yksinkertaisempaa yksinkertaiselle ja metsä se vaan omaa ja antaa enemmän kuin allas.
