Tendinosis

Kävi elokuun lopussa mielessä sellainen pieni ajatus, mutta onneksi se ei realistisoitunut kauden toiseksi Ironmaniksi. Kehoni jatkoi köhimistään niin, että yksi seikkailukisakin jäi väliin. Ajatuksia aina tulvii, mutta ei ollut kovin realistista olettaa koettelevansa onneaan Barcelonassa. Hyvä niin. Nyt voin ihan tyytyväisenä jättää sen matkan taakseni ja harrastaa lajikatalogin muita matkoja ja muita lajeja. Jotain kyykkää ja sellaista. Perinnelajeja lähinnä. Ja penkkiurheilua: Nyt Ilkka ja moni muu siellä Havajilla kolmiottelee. Siinä menee tämä yö.

Ironman-kokemustani, siis ei kisaa, vaan kokemusta edeltänyt flunssa ei tosiaan hellittänyt ihan helpolla kotiin palauttuani. Mutta se on nyt tuollaista mennyttä ja suuntaan ilolla kohti uusia pettymyksiä.

Tosin mikään pettymys ei ollut Solvalla Swimrun, tämä 5,5 tunnin parisuhdeaika lutuisessa Nuuksion kansallispuistossa juosten ja aika ajoin 12-13 asteiseen veteen pulahdellen. Sieltä hankimme kolmossijan, mikä oli meille yllätys, mutta se oli myös aiemmin suoritetun Porkkala Swimrunin kopio sijoitukseltaan. Henkilökohtaiseksi palkinnoksi siunautui oikean käsivarren jännetuppitulehdus, jonka aiheuttama narina on jo onneksi laantunut. Siinä matkalla kohti maalia, jossain 3.5 tunnin paikkeilla, kaaduin käsivarren päälle siten, että kivi ja mustelma mahtuivat kuvaan. Mutta sitä enemmän jänteen rasitti lättäriuinti, koska vähän voimaa.

Mutta nyt vastoin mitään trendiä ja suunnittelematta juoksu maistuu. En olisi pahoillani, jos sanoisin, että jopa kulkee. Ei se 10km testijuoksussa vielä näy, otaksun, mutta tuntuma on mukava. Tossuista ei ole kiinni tämä, koska nekin ovat vanhat, jo kertaalle seinään naulatut New Balancen kisaluukkarit. Ehkäpä juoksu maittaa, koska en ole sitä hirveästi tässä jaksanut toteuttaa. Kaikkinensa yhtäkkiä erilaisissa intervalleissa vauhti on ollut ennalta-arvaamattoman kovaa. Ei nyt sellaista 25-vuotiaan minän kovaa, mutta joka tapauksessa kiehtovampaa kyytiä kuin aikoihin. Lasken tämän ajan vuosina. Ajatelkaa sitä, ei vuosia vaan, että kulkee. Melkein hymyilyttää se. Kun on muutaman vuoden ajan vähän hidas, niin sitten voi olla nopea. Tässä vaiheessa haluankin kiittää valmentajaani, Stravaa, tähänastisesta nousukiidosta.

Pyörä sen sijaan ei kulje, koska se on pannuhuoneessa. Pitäisi se varmaan puhdistaakin, koska lienee pettynyt Kööpenhaminan matkastaan pyöräparka. Mutta ei ole ollut valtavasti intoa siihen. Spinning-pyörälle sen istuin vajaa viikko sitten ja ei se ihan helppoa ollut. Uimassakin kävin. Ehkä olen sittenkin kolmiolajin parissa enemmän kun on tarve. Eihän kyykkä uimalla kulje. Pitää vielä googlettaa, että pitääkö väite paikkaansa. Joku on sitä voinut tutkiakin tai jopa blogata siitä, jos on omalle kohdalle sattunut sellainen sauma, että kävi uimassa ja sitten kyykkä sujui. Karttu heilui kuin ilmaa vain.

Sitten torstaina ihan kesken työpäivää hammaslääkäri sanoi, että "reikiä nolla". Tai ihan eri sanoin sen kertoi, kun tuo on mainoksesta, mutta ilmaisun sisältö oli tuo. Siis sama kuin mainoksessa. Ehkä nyt on hyvä näyttää tässä kuva kivestä, joka ei ole hampaasta, vaan rokkilogo.