Ja niin taas löysin sisältäni juoksuvamman. Sellaisen pienen vain, joka tuli kysymättä ja yllättäen, mutta joka on kyennyt altistamaan minut jarrulle. Tai ainakin kytkimelle. Katsokaas kun yhtenä perjantaina, siinä työssä minulle seuraa pitävien keskustelua hiljaa kuunnellessani päätin vihdoinkin lopettaa jahkailun ja aloittaa treenit Köpistä varten. Maltillisena älykkönä painoin kaikki 27 vuoden aikana opitut "älä enää koskaan tee näin" -vinkit nurkkaan ja ajoin tempoa (10km 14:36) kylmiltään ja siihen vielä 20 minuuttia ehtaa voimaa. Jälkimmäistä en ollut tehnyt sitten spinning-tuntien ja ensimmäisestä ei ole edes muistikuvaa. Eipä siis ole kumma, että tuosta mainitsemastani päätöksestä kuluikin vajaa 22 tuntia kun juoksu teki kipeää. Välissä ehdin jopa uimaankin.
Onhan tämä turhan tuttu aloitus edelleen sponsoroimattoman julkisen epäpäiväkirjani päivitykselle, mutta sallin sen. Istun nimittäin juuri nyt keskellä koti-ikävää junassa, joka onneksi vie minua kotia kohti. Junassa mitä ilmeisimmin on läsnä Jukolan henki tai ainakin sen haju. Olen ollut tien päällä viimeiset kolme viikkoa ja enemmäkseen ulkomailla. Työn osalta tämä tovi on ollut tärkeää. Saan taas sisälläni liehuvan liekin tutkimukseen roihuamaan ja jaksan taas yhden vuoden. Ymmärtänette kuitenkin, että samalla kun punoo uusia juonia kansainvälisten kollegojen kera, pyörä ei kulje eikä vesi pärsky. Ainoastaan tossut ovat syönnillään. Norjassa tosin näin naku-uimarin satama-altaassa, mutta hän ei ollut mihinkään kisaan tähtäämässä. Eikä ison miehen nakuilun seuraaminen aamupalalla vielä tietääkseni käy urheilusta.
On tuo tossun syöttäminen parempi kuin ei mitään. Tosin siinäkin hommassa on tullut taukoja, kun ei ole pystynyt. Itse asiassa en ole jaksanut. Mutta kun on ollut väsyn painostamia taukoja muutamina päivinä, niin irti päästessäni ei ole jumi pahemmin painanut. Kelistä riippumatta lenkkivauhti on ollut lähempänä 4:00/km kuin 4:30/km. Norjassa tosin mahtavaa mäkeä alasjuostessani sain jalan kipeäksi horjahdettuani kepeästi, mutta sitten jo muutaman päivän päästä rallatellin New Jerseyssä 20km ~4:16/km lähinnä vain siksi kun kuumassa ja kosteassa kelissä tuli jano.
Etenen nyt kesää kohti ilman uintia ja pyöräilyä ja vielä kainosti ontuen, mutta on joskus ollut vähän heikompaakin. Ainoa vain on, että niihin aikoihin en ole "treenannut" Ironmania varten. Nyt on napit vedetty lounaaseen. Siellä on Turun lisäksi minimi. Testaan nyt, miten minimillä pääsee, mitä se sitten tarkoittaakin. Ehkä sitä, että teen vähän mutta tehokkaasti tai sitten, että en tee edes sitä. Kun perheyksikkömme osat taas sijaitsevat kaikki Turussa (kotiin palautessani meillä on edustusta myös Tampereella), niin käyn pyöräilemään. Ajan ehkä täysillä tai sitten jätän väliin.
Sitä ennen päätän tarinani vesiaiheisilla donitseilla.
