Oli sellainen hieman liian kolea keli ollakseen lämmin kevätpäivä, mutta jäätelö maistui silti. Kesää varten oli hyvä vähän ottaa tuntumaa varsinkin kun oli perjantai noin kolme viikkoa sitten.
Siinä jäätelökioskin laverilla oli toinenkin perhe, jonka poika, nuori kasvava lupaus, jäätelönsä viimeisteltyään kysyi vanhemmiltaan kysymyksen, jota en ymmärtänyt. Hän kysyi katseensa taitelijoiden sielunmaisemaa vihreänä kuvaavan patsaspuistoon naulittuna, että "saako nyt juosta?" Minulla meni pehmistä nenään hämmästyksestä.
Mikä sellainen kysymys edes on? Jäin siihen ihan jumiin. En tässä ota kantaa vanhemmuuteen, kasvatukseen tahi sellaisiin asioihin, joihin vanhemmat ja perheet tahoillaan paneutuvat. En millään voi tietää tai ymmärtää kunkin elämäntilanteita, lähtökohtia tai sitä, että tykkäävätkö jääkiekosta vai urheilusta. Ei. Sen sijaan vain kummastelen, miksi lapsen pitää kysyä lupaa juoksemiseen? Juokseminenhan on niin luonnollinen tapa edetä. Kävellen pääsee, juosten nopeammin. Ihan professori (Lieberman, jonka kontolla on myös osa barefoot-juoksutrendistä) päätyi tutkimuksiensa perusteella toteamaan, että "Modern humans and their immediate ancestors such as Homo erectus modify several adaptations that make humans, instead of some ferocious, furry, or fleet creature, the animal world's best distance runners." Evoluutiotekijän lisäksi juokseminen paljon luonnollisempaa kuin yrittää tavoittaa patsaspuisto sarjalla flip-flopeja (mukailen tässä asiantuntevaa uintivalmentajaamme). Flip-flopit olisivat ehkä näyttävämpi tapa saapua patsaspuistoon, mutta kovin paljon luonnottomampi. Mutta miksi siltikin pojan piti kysyä lupaa juoksemiseen? En ymmärrä. Jos olisi kysynyt, että "isä, vedänkö tähän sarjan flip-flopeja?", niin sitten olisin ymmärtänyt helpommin.
Tänään istuin Seikkailupuiston äänimaailmassa seuraamassa veneitä koleassa virrassa uittavia pikkumiehiä. Kaiken sättäämisen äärellä he juoksivat ylös alas virtaa. Kun katsoin siitä vasemmalle, siellä oli lapsia, jotka juoksivat tuonne. Kun katsoin oikealle, siellä oli lisää lapsia, jotka lyhyen empimisen jälkeen jatkoivat matkaa juosten. Vain vanhemmat kävelivät. Osa lonni. Ja vanhempiensa seurassa lasten puistossa liikkuvat lapset eivät juosseet. En siis vieläkään muiden vanhemmuutta arvostele, vaan havainnoin ja tein sen vielä istuen. Siltikin taas mielessä pyöri, että miksi se yksi poika kysyi, että "saako nyt juosta?"
Ehkä se on sittenkin vanhempien ansiota. Vanhempinahan olemme lapsille kaiken peili, josta oppii ajattelemaan, oppii uusia asioita, tylsiä sääntöjä, asenteita ja tekemään valintoja oikeaa ja väärää puntaroiden. Mitä jos sen roolin vetää väärin? Meneekö jälkikasvu silloin vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta? Entä milloin sen tekee oikein? Onko oikein, että asettaa rajat, ettei juosta saa? Kaikkihan osaavat juosta, ja jos ei osaa, niin voiko sen taidon patoamisen kanavoida johonkin hyödyllisempään? Niinkö se menee? Eihän juokseminen mikään hyvän ihmisen normi ole, eikä se toisesta yhtään hyväksyttävämpää tee, mutta se on mukavaa puuhaa, jos tykkää.
Siihen ymmärtämättömyyteni varmasti kiteytyykin. Peiliin ja vinouteen. Minä kun olen taustoiltani sellainen maalainen. Olen vielä sellainen juntin nysä, joka ei juo voimajuomia, eikä koskaan saanut omaa mopoa. Mikä sellainen suomalainen maalaispoika on? Muut menivät Suzukilla tai Hondalla, minulla oli kippurasarvinen Tunturi. Olin onnesta soikeana kun eräänä jouluna sellaisen teräskiiturin sain. Siinä oli kolme vaihdetta, jotka eivät toimineet pakkasella. Mutta prosessin äärellä ymmärsin, että A:sta B:hen pääsee kunhan polkee. Tunturilla siis menin, enkä ikinä haissut mopobensalta tai kaljalta. Tykkään vieläkin mennä uiden, pyörällä ja erityisesti juosten (tosin nyt ei pysty, kun takareisi on vuosilomalla). Kyllä ne tietenkin kylällä kummastelivat, kun poika vaan juoksee aamuin illoin, eikä se edes minnekään mene kun aina kotiinsa palaa. Muutaman kilometrin päässä asuneen romaniperheen lapsetkin haukkuivat valkoiseksi koiraksi, mutta eipä se pahemmin kolahtanut. On siis oma normistoni vino, luulen. Niin, että ehkäpä se on juuri tuo mopottomuus, joka ei auta minua millään ymmärtämään, miksi tuo yksi poika kysyi, että "saako nyt juosta?"
Onneksi isänsä sanoi, että "no, nyt saat." Sitten se poika juoksi.
Nyttemin olen miettinyt, miksi Judas Priest meni ja julkaisi Turbo-levynsä.
