Kävipä niin, että unohdin tyystin päivittää tätä nykyajan outoutta, entisaikojen reliikkiä viime vuonna. Olihan vuosi 2025 ihan näppärä kesänkuun alulle asti, jolloin voitin epätoivotun pokaalin, ikämiespohkeen (tai siis sen kamalampi nimi on tennispohje). Tein elämäni suunnistussuoritusta muistaakseni Suonenjoella, läksin penkan jälkeen alamäkeen ja siinä kohdin luulin, että pohkeeseni iski joku (oksa, juuri, kivi). Vaan mitä vielä, sehän oli itse pohje, joka itseensä iski. Kuvittelin, että kyllä se siitä notkistuu, mutta ei notkistunut. Lenkata piti maaliin läpi.
Sen perään tuli juoksutauko, uusi identiteetikriisi (joka nivoutui jo tovin päällä olleeseen ikäkriisiin) ja kesäloma. En osannut olla näiden kanssa, joten en ollut viime suvena kummoinenkaan ihminen. Nilliin vain.
Kesän tiimoilla pääsimme kuitenkin seuraamaan D:n ensimmäisiä nuorten EM-kisoja ja siinä pohjekin vähän hellitti. Pääsimme Sarin kanssa tovin tavoiteltuun SM-sprinttiviestiin (ikäsarjoihin toim. huom.), joka oli varsin kiva kokemus. Mietaakin palloili mestoilla.
Syksyllä sitten Halikkoviestissä pohje hirtti kiinni uudelleen hieman ennen tokaa rastia ja minun kesti normaalia pidempään päästä vaihtoon. Vaihdossakin juoksin laiskalla kartanluvulla varvauksen läpi. Ihan perus, 4/5.
Kyllä se koipi ja mielikin siitä tokenivat kun viestin aikaa kellarissa muutaman kerran viikossa. Myllykin lähti taas pyörimään. Toukokuussa, muistaakseni viikko SM-sprintin jälkeen vasemman polven sisäsivussa hirtti. Pidin siihen vähän taukoa kun ei sillä sietänyt oikein astua, Sen perään äkkäsin, että juostessa polvi ei niin satu, mutta muuten kyllä. Sainkin siihen diagnoosin, jossa luki sentinpituinen rustovaurio, polvikierukan väsy (tai joku semmoinen, joka siellä on muhinut jo tovin) ja reisiluun tulehdus. Viimeisen myötä oli kyllä selvää, että vaikkei polveen juostessa käy, ei sillä jalalla tarvitse juosta ainakaan kuukauteen. Puhelimessa totesi tohtori vielä, että juoksumääristä tulleen samalla sitten luopua. Sellainen on kova sokeripala imeskellä, vaikka kaikki on ihan hyvin. Pääsimmehän seuraamaan D:n toisia nuorten EM-kisoja ja jännää kyllä piisasi.
Nooh, sen perään tuli juoksutauko, uusi identiteetikriisi (joka nivoutui jo tovin päällä olleeseen ikä- ja identiteettikriisiin) ja kesäloma. En taaskaan ole osannut olla näiden kanssa, joten en ollut tänä suvenakaan kummoinen ihminen. Nillitän vain, jonka myötä olen itseeni jatkuvasti pettynyt. No, onpahan taas mietittävää kun runnon maasturia tai kun vietän aikaa kellarissa. Ehkä minun olisi hyvä aloittaa joku harrastus.
